Kirjastotoimenjohtajan blogi

Museon peruskorjauksen yhteydessä pääkirjasto ja museo yhdistetään tilallisesti uudisrakennuksella yhdeksi kokonaisuudeksi – Tiedon ja tarinoiden kortteliksi. Tämän remontin ohella remontoidaan hieman myös pääkirjastoa, joka mahdollistaa pääkirjaston toiminnallisen kehittämisen. 

Lapset, nuoret ja perhepalvelut saavat omat tilansa kirjaston alakerrasta. Alakertaan on helppo tulla vaunujen ja rattaiden kanssa ja satu- ja opetustilat saadaan mukavasti osaston yhteyteen. Musiikkikirjastopalvelut taas siirtyvät yläkertaan osaksi aikuisten kirjastopalveluja. Asiakkaiden toiveista myös yläkertaan tulee pieni lukunurkkaus lapsille helpottamaan aikuisten asiointia. 

Remontista seuraa myös väliaikaisia muutoksia. Lehtisalin toiminta siirretään väliaikaisesti yläkertaan nykyisen tietopalvelun paikalle. Lehtisali on evakkoretkellä sen aikaa, kun lehtisalin tiloja käytetään remonttialueena, lisäksi myös lehtisalin tilaan tehdään mm. ilmanlaatua parantavaa remonttia ja sen koko hieman kasvaa. 

Remonttien aikataulusta tiedämme sen, että tietopalvelutiski puretaan viikolla 7 ja asiakaspalvelu keskitetään yhteen pisteeseen nykyistä pistettä laajentamalla. Viikolla 9 lehtisalia aletaan siirtää yläkertaan tietopalvelun tilalle. Lasten- ja nuorten kirjastopalveluiden muutto toteutetaan lokakuussa ja tätä ennen tiloja remontoidaan. Remontin aikana toimintoja joudutaan mahdollisesti supistamaan. 

Musiikkikirjastopalveluita sekä lasten ja nuorten kirjastopalveluita käyttävät asiakkaamme ovat ahkerasti piirtäneet ideoita pohjapiirustuksiin. Tulevaisuuskahvilassa pohdimme yhteistyötahojemme kanssa näitä lisää. Olemme poimineet jo saamiamme ajatuksia ja aloittaneet työstämään yhdessä arkkitehdin kanssa toiminnallisia kokonaisuuksia. Mitä sinä tarvitset näiltä palveluilta? 

Remontti on harmillista aikaa mm. siitä aiheutuvan melun ja väliaikaisten tilojen supistumisen vuoksi. Mutta ”no pain no gain” eli kestetään tätä pientä tuskaa ja nautitaan sitten tuloksista kesällä 2021! 

Tiedon ja tarinoiden kortteli – yksi ovi, miljoona mahdollisuutta. 

Kuopion museo ja pääkirjasto yhdistyvät ainutlaatuiseksi kokonaisuudeksi, joka avataan yleisölle kesällä 2021. Kokonaisuus rakentaa osaltaan hyvän elämän pääkaupunkia.

Tiedon ja tarinoiden kortteli on kaikenikäisten paikka ajattelulle, kohtaamisille, toiminnalle, oppimiselle ja yhteiselle muistille. Miljoonan vuosittaisen kävijän kortteli on enemmän kuin osiensa summa: tarjolla on kokonaisvaltainen elämys ja viiden tähden asiakaskokemus kaikille. 

Tiedon ja tarinoiden korttelissa kuuluu yhteisöllinen porina!

Päivi Savinainen
Kirjastotoimenjohtaja

Museon peruskorjaus vaikuttaa myös pääkirjaston tiloihin

Museon peruskorjauksesta johtuen pääkirjaston tiloja siirtyy väliaikaisesti pois käytöstä seuraavasti:

– 3.12.2018 sulkeutui lehtisalin yhteydessä oleva hiljainen lukutila ja sukututkimushuone
– 1.1.2019 sulkeutui kokoussali
– 26.2.2019 sulkeutui lehtisali ja sen toiminnot siirtyivät aikuistenosastolle
2. krs (sanomalehdet, aikakauslehdet ja ePress-tablettipöytä) ja lasten- ja nuortenosastolle (hubletti)

Valitamme aiheutunutta haittaa.

Museon peruskorjauksen myötä kirjasto ja museo yhdistyvät Tiedon ja tarinoiden kortteliksi! Lue lisää hankkeesta täältä.

Kouluyhteistyö

Kuopion kaupunginkirjasto tukee perusopetuksessa annettavaa kirjastonkäytön ja tiedonhankinnan opetusta osana Kuopion kaupungin kulttuurikasvatussuunnitelmaa 2016.

Ekaluokkalaisten Kirjastopolku on osa suunnitelmaan sisältyvää Kulttuuripolkua.
Pääkirjastolla oppilaat tutustuvat kirjastoon toiminnallisesti pääkirjastossa kirjaleikin tai kirjastosuunnistuksen avulla. Opetustuokiossa tutustutaan kirjaston käyttöön ja sääntöihin ja näytetään, mistä löytyy ekaluokkalaiselle sopivaa luettavaa.

Lähikirjastojen opetustuokioon sisältyy lorutuokio tms.

Muu opetustarjonta

Pääkirjaston lastenosastolla

  • 3–4-luokkalaiset harjoittelevat tiedonhakua pareittain tai ryhmässä. Oppilaille opetetaan miten haetaan aineistoa teoksen tekijän tai nimen perusteella. Opetuksen jälkeen tutustutaan pääkirjaston lastenosaston hyllyluokkiin hakutehtävän avulla.
  • 5–6-luokkalaiset tutustuvat kirjastoluokitukseen ja opettelevat hakemaan aineistoa tietystä aiheesta. Oppilaat myös etsivät aineistoa hyllyistä. Ryhmä- tai projektityön aiheet olisi hyvä olla valmiina.

Pääkirjaston aikuisten osastolla

  • Yläkoululaisten kirjastonkäytön opetus toteutetaan aikuisten osaston tietokirjahallissa. Tavoitteena on oppia käyttämään verkkokirjastoa omalla puhelimella ja löytämään aineistoa pääkirjaston aikuistenosastolta.

Lähikirjastoissa järjestetään kirjastonkäytön ja tiedonhankinnan opetusta sekä kirjavinkkausta mahdollisuuksien mukaan. Ota yhteyttä lähimpään kirjastoon. Kirjastojen yhteystiedot löytyvät etusivun oikean reunan valikosta.

Kirjavinkkaus

Koululuokille voi kysyä kirjavinkkausta lähimmästä kirjastosta.

Lukudiplomit

Kuopion kaupunginkirjastolla ei ole omaa lukudiplomia.

Suosittelemme Opetushallituksen Kunnari-lukudiplomia:

Mediakasvatus

Opetustunnit räätälöidään oppilasryhmän tarpeiden mukaisiksi. Mediakasvatustuokiota oppilaille ja/tai heidän vanhemmilleen voi kysellä pääkirjaston lastenosastolta, puh. 044 718 2321.

Lukukoira Sylvi

Lukukoira auttaa lukemaan oppimisessa ja innostaa lukuharrastuksen pariin. Koira on hyvä kuuntelija: se ei arvostele eikä takerru virheisiin. Koiralle lukeminen on kivaa!

Lukukoiratoiminta alkoi Kuopion kaupunginkirjastossa tammikuussa 2014. Kirjastomme lukukoira Sylvi on virallinen Kennelliiton lukukoira, joka on suorittanut myös R.E.A.D. -tutkinnon.

Kesän ajan lukukoira Sylvi lomailee, mutta lukuvastaanotot jatkuvat taas syksyllä pääkirjastolla sekä Jynkän lähikirjastossa.

Lukuhetki kestää n. 15 minuuttia, paikalla koiran ja lukijan lisäksi on koiran ohjaaja, joka on hieman sivummalla ja seuraa, että kaikki sujuu hyvin. Mukaan voi ottaa oman kirjan tai valita kirjan lukuhuoneessa olevasta valikoimasta.

Lukukoiran kuulumisia kerrotaan Sylvin Facebook-sivuilla, Twitterissä, Instagramissa sekä Kuono kirjassa -blogissa.

Sylvin vlogia voit seurata Kirjastokaistalla:

Lukukoira Sylvin jouluvalmistelut from Kirjastokaista on Vimeo.

Lukukoira Sylvi ja lempikirjat from Kirjastokaista on Vimeo.

Lukukoira Sylvi ja kummitusjuttu from Kirjastokaista on Vimeo.

Lukukoira Sylvi jumppaa from Kirjastokaista on Vimeo.

Lukukoira Sylvi savusaunassa from Kirjastokaista on Vimeo.

Lukukoira Sylvi ja kirjastofillari from Kirjastokaista on Vimeo.

Lukukoira Sylvi esi-isien jäljillä from Kirjastokaista on Vimeo.

Lukukoira Sylvi ja lukupiiri from Kirjastokaista on Vimeo.

Lukukoira Sylvi ja kirjastoaakkoset, osa 1 from Kirjastokaista on Vimeo.

Lukukoira Sylvi ja kirjastoaakkoset, osa 2 from Kirjastokaista on Vimeo.

Lukukoira Sylvi ja entisajan joulu from Kirjastokaista on Vimeo.

READing Dog Sylvi and a ghost story from Kirjastokaista on Vimeo.

Lukukoira Sylvi ja erilainen lukuhetki from Kirjastokaista on Vimeo.

READing Dog Sylvi on the Bookmobile from Kirjastokaista on Vimeo.

Lukukoira Sylvi ja ekaluokkalainen from Kirjastokaista on Vimeo.

Lukukoira Sylvi koulussa from Kirjastokaista on Vimeo.

Lukukoira Sylvi toivottaa hyvää kesälomaa from Kirjastokaista on Vimeo.

Lukukoira Sylvi ja matkalaukku from Kirjastokaista on Vimeo.

Lukukoira Sylvi ja Koirien Kalevala from Kirjastokaista on Vimeo.

Lukukoira Sylvi kevätretkellä jäällä from Kirjastokaista on Vimeo.

Lukukoira Sylvi musiikkiosastolla from Kirjastokaista on Vimeo.

READing Dog Sylvi meets a mammoth from Kirjastokaista on Vimeo.

Lukukoira Sylvi ja Koko kansa lukee – Hela folket läser 2017 from Kirjastokaista on Vimeo.

Lisätietoja lukukoiratoiminnasta: Liisa Rossi (liisa.rossi(at)kuopio.fi, 044-7182335)